Kääntäjän kummalliset harrastukset
Aloitan kirjoituksen pienimuotoisilla uutisilla. Olen huomannut blogini kieliteeman vahvistuneen ja agenttiteeman häilyneen taustalle (kuka olisi voinut arvata näin käyvän kielenkääntäjän blogissa…), ja päätin sen kunniaksi nimetä blogini uudelleen; se on nyt yksinkertaisesti Käännösnurkan blogi. Tästä inspiroituneena vaihdoin myös etusivulla näkyvän nettisivuni nimen toiminimeni pitkästä nimestä (Käännös- ja kielipalvelu Kaisa Nurkka) samaksi kuin nettiosoitteen nimi: Käännösnurkka. Yksinkertainen on kaunista, eikö?
Sitten itse asiaan. Tällä kertaa ajattelin kertoa, mitä kielenkääntäjä tekee, kun hän ei käännä kieliä. Listasin alle muutamia erikoisia harrastuksiani – tai ehkä ne ovat ennemminkin pinttyneitä tapoja ja pakkomielteitä, jotka vapaa-ajallani ilahduttavat minua ja lähinnä ärsyttävät ihmisiä ympärilläni. Listaa tehdessäni havahduin siihen, että nautin vapaa-ajalla samoista asioista, joita teen työkseni. Ei ihme, että vuosien pallottelun jälkeen päädyin perustamaan kielipalveluyrityksen!
1. Dubbaan radiosta tulevia lauluja suomeksi. Välillä improten, välillä ulkomuistista, koska on monia klassikoita, jotka laulan aina samalla tavalla. Jostain syystä 80-luvun kornit balladit toimivat tähän parhaiten. Hauskinta on laulaa jotain oikein vakavaa ja tunteikasta murteella, esimerkiksi Turun murteella. (Esimerkkejä kertosäkeiden vakkaridubbauksistani: Michael Jacksonin Bad: "Päät, päät, rilli-, rillipäät", Red Hot Chili Peppersin Under the Bridge: "Mie en haluu koskaan tuntee, semmottii tämmöttii tunteita", Lionel Richien Hello: "Haloo? Onko linjassa vikaa?" ja myös Adelen Hello: "Haloo ulkopuoleltaaa! Oon soittanu varmaan sata kertaa! Mä kerron, oon tosi, tosi pahoillani!")
2. Käytän henkistä punakynää: kun luen vaikkapa uutisia, romaania tai runoja, jos jokin lause, virke tai säe ei mielestäni solju sujuvasti, saatan kirjoittaa sen mielessä uudelleen. Muutan sekä välimerkkejä, sanoja että sanajärjestystä. Vasta kun teksti on sujuvaa, voin jatkaa elämääni hartiat rentoina. (Esimerkki kirjasta, jota en punakynä-taipumukseni takia yksinkertaisesti pystynyt lukemaan, oli Fifty Shades of Gray. Näin vain punaista.)
3. Huutelen myös ääneen korjauksia, kun jonkin tv-ohjelman tekstitys on huonolaatuista. Ehkä yleisin huudahdukseni on: "Ei se tota tarkota!", minkä jälkeen kerron, mitä se tarkoittaa. Erittäin hauskaa kaikille, jotka yrittävät keskittyä ohjelmaan.
4. Vaihtelen alkuperäisen kielen ja suomenkielisen dubbausversion välillä, kun katson suoratoistopalveluista animaatioita, jotta kuulen muiden kääntäjien käännösratkaisut. Onneksi kolmevuotias kanssakatselijani ei pahemmin välitä.
5. Haen perustavanlaatuisia sanoja (kuten elämä, mieli, olla, ajatella) kielitoimiston sanakirjasta ja lueskelen niiden määritelmiä. Nyt kun ensimmäistä kertaa mietin miksi teen näin, tajuan, että minusta on kiva yllättyä mukamas itsestäänselvien asioiden moniselitteisyydestä. Usein määritelmien monitahoisuus yllättää, kun taas joidenkin sanojen kohdalla hämmentävää on niiden yksiselitteisyys. Sanat ovat niin paljon enemmän kuin sanoja.