Salainen agentti Kaisa Nurkka

30.08.2022

Kuten yksi alter egoistani Aforismi-Nurkka Instagram-tilillään toteaa, kääntäjä on kuin salainen agentti: näkymätön, tuntematon, omaksuu eri rooleja, ei saa paljastaa ketä palvelee ja vaikuttaa ihmisiin heidän tietämättään. Toki agentilla on ehkä aavistuksen enemmän sydämentykytyksiä aiheuttavia työtehtäviä ja tietysti se kuuluisa lisenssi tappaa, kun taas kääntäjällä vain hikoiluttava kotitoimisto lastenhuoneen nurkassa ja ylihintainen Trados-lisenssi. Mutta yhtäläisyyksiä on. Etenkin kun on allekirjoittanut kerrostalonkorkuisen pinon salassapitosopimuksia, tuntuu kuin olisi vakooja. Siispä kääntäjän blogi onkin pähkinä purtavaksi – mistä saa kertoa, kun ei saa kertoa mistään? 

Päädyin siihen, että minulla on kaksi vaihtoehtoa: pysyä yleisellä tasolla tai kertoa henkilökohtaisesta elämästäni työn sijaan. Siispä blogini olkoon hyppelyä näiden välillä, kuten elämä usein muutenkin on: hyppelyä työn ja vapaa-ajan välillä.

Kuka siis on Kaisa Nurkka (eli Käännös-Nurkka, tai Aforismi-Nurkka, tai sitten Agentti-Nurkka)?

Ensinnäkin koulutukseni: valmistuin maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2015. Pääaineena englantilainen filologia, sivuaineina käännöstiede ja kotimainen kirjallisuus. Olin Englannissa, Bristolissa vuoden opiskelijavaihdossa. Vuosi muutti elämäni suunnan, mutta siitä kerron tulevassa postauksessa...

Työkokemukseni: skipataan lastenhoito-, au pair- ja asiakaspalveluvuodet ja sukelletaan suoraan viestintätöihin. Opintojeni ohella työskentelin viisi vuotta suomalaisessa maahantuontiyrityksessä, jossa toimin kääntäjänä, tiedottajana ja yleisenä kielikonsulttina. Opin sukkuloimaan lukuisien huippubrändien välillä ja vaihtamaan kameleontin tavoin viestintätyylini päämiehen ja asiakkaan tyylien mukaisiksi. Kuvastot, esitteet, käyttöohjeet ja mainokset kääntyivät käsissäni suomalaiselle yleisölle sopiviksi, ja lehdistötiedotteeni saivat laajaa näkyvyyttä alan medioissa. 

Tästä jatkoin käännös- ja asiakaspalvelutöihin suureen, kansainväliseen käännöstoimistoon, jossa kipinä käännöstöiden tekoon muuttui roihuvaksi liekiksi. Kolmen vuoden työskentelyn jälkeen jäin äitiysvapaalle, jonka aikana kielialan liekkini levisi niin suureksi tulipaloksi, ettei sitä voinut enää sammuttaa. 

Äitiysvapaani päättyi vuoden 2022 alussa, jolloin perustin oman käännös- ja kielipalveluyrityksen. Yritysbyrokratian ja kirjanpitoviidakon läpi rämpimisen jälkeen itse käännös- ja kielipalvelutöiden tekeminen on ollut ihanaa. Olen laajentanut repertuaariani TV-ohjelmien tekstitykseen ja animaatiosarjojen käsikirjoitusten kääntämiseen, ja voin onnekseni todeta työnteon olevan lähes poikkeuksetta nautinnollista. Jokainen päivä on erilainen – aamu voi alkaa lakitekstipainotteisella tiedotteella ja lounaan jälkeen laulan jo täyttä häkää kääntämäni lastenlaulun uusia sanoituksia. Joka päivä odotan innolla, mitä tuleman pitää. 

Seuraa Agentti-Nurkka-blogia, jossa kerron, minkälaista (ainakin tämän) kieliasiantuntijan elämä on.